Evenemang

Urajärven Kartanoteatteri, Asikkala

Från 10 €

Urajärven Kartanoteatteri on kylän Nuorisoseuran ylläpitämä harrastajateatteri, joka tuottaa kesäisin näytelmän esitettäväksi Urajärven kartanon alueelle.

Teatterin kantavana ideana on tuottaa Urajärveen tai Urajärven kartanoon ainakin osittain aidosti liittyviä, uusia alkuperäisteoksia.


Ajankohtaiset tiedot teatterin toiminnasta löytyy teatterin kotisivuilta sekä somekanavista.


Kesällä 2025 Kartanoteatterin ensimmäisestä esityskesästä on kulunut 10 vuotta,

joten on syytä juhlaan! Pitkään pohdittiin miten tätä merkkipaalua kunnioitetaan ja mitä seuraavaksi tehdään, kunnes lopulta monien vaiheiden jälkeen päädyimme kokeilemaan meille jotain uutta.


Niinpä tänä kesänä esityksemme on suunnattu koko perheelle ja erityisesti

perheen pienimmille, tuleville teatterin ja kulttuurin käyttäjille ja tekijöille.

Tonttujen tonttu on koko perheelle suunnattu napakka hupailu ja erityisesti

kirjoittaessa on pidetty mielessä perheen pienimpien viihtyvyys.


Joka kodissa on oma kotitonttunsa, kartanon pihalla asustaa puutarhatonttuseurue, ja monia muitakin tonttuja huomaamattamme ympärillämme hiippailee. Mitä tapahtuu, kun erisorttiset tontut törmäävät toisiinsa? Alkaako kisailu siitä, kuka onkaan se tärkein tonttu – oikea Tonttujen Tonttu?


Tämä selviää, kun tulet katsomaan hauskaa kokoperheen kompaktia (väliajatonta) esitystä Urajärven Kartanoteatteriin kesällä 2025! Tervetuloa kaikki vauvasta vaariin!


Näytelmän on käsikirjoittanut ja ohjannut Satu Tala.

Esityksen tuottaa Merja Markkanen / Urajärven Nuorisoseura.


ESITYSKALENTERI 2025:

la 5.7. klo 14 & klo 17

su 6.7. klo 13 & klo 16

to 10.7. klo 18

la 12.7. klo 18

su 13.7. klo 16

la 19.7. klo 14 & klo 17

su 20.7. klo 13 & klo 16

ti 22.7. klo 18

la 26.7. klo 14 & klo 17

Var i Finland ?
Lakeland
Årstider
Passande upplevelse i June, July
Ta kontakt

Urajärven Kartanoteatteri

Kartanontie 77, 17150 Urajärvi